3.11.2020

Koronasta huolimatta eteenpäin

Alexander Lindholm, konsernin toimitusjohtaja

Valtiovarainministeriö muutti lokakuun alussa talousennustettaan myönteisempään suuntaan. Vielä kesäkuussa Suomen bruttokansantuotteen arvioitiin supistuvan kuusi prosenttia vuonna 2020. Nyt ennuste on 4,5 prosenttia.

Talouden näkymät ovat silti yhä epävarmoja koronatilanteen vuoksi. Kuluttajien luottamus omaan talouteen on heikko siihen asti, kunnes tehokas rokote tai hoito koronaan on keksitty. Toisaalta on hyvä todeta, että Suomi on toistaiseksi ollut yksi vähiten kriisistä kärsineitä maista ja tähän mennessä realisoituneet talousluvut ovat pääosin olleet positiivia yllätyksiä.

Otava-konsernissa on menty eteenpäin koronasta huolimatta. Yleisen kirjallisuuden puolella sähkö- ja äänikirjojen myynti on jatkanut kasvuaan. Osana pitkän aikavälin strategiaamme ostimme lokakuun alussa Atena-kustannuksen, jolla haemme kasvua kustantamisen puolella.

Osana pitkän aikavälin strategiaamme ostimme lokakuun alussa Atena-kustannuksen, jolla haemme kasvua kustantamisen puolella.

Oppimisen palveluiden puolella tehtiin syyskuussa historiaa, kun vuoden alusta tilattujen lukion oppikirjojen digikappaleiden määrä ylitti printtien kappalemäärän.

Koronan myötä asetetut tehostamistoimenpiteet ovat purreet koko konsernissa. Tuloksia on nähty erityisesti Suomalaisessa Kirjakaupassa, jossa myynti liikkeissä väheni tuntuvasti koronan vuoksi. Tulevaisuudessa kirjakauppojen kannattavuutta koettelee myös hallituksemme hallitusohjelmassaan syyskuussa vahvistama toisen asteen maksuton koulutus, joka astuu voimaan vaiheittain syksystä 2021 alkaen. Maksuttomiksi muuttuvat opetusmateriaalit tuovat haasteita meidänkin liiketoimintaamme.

Media-liiketoiminnoissa koronan vaikutukset näkyvät printtimediamyynnin sekä muun B2B-myynnin voimakkaana laskuna. Markkinapaikkojen kasvu on taittunut, mutta toimintamuutosten ansiosta liiketoiminnan tulos on tilanteeseen nähden hyvä.

Työtä on tehty yhdistämällä läsnä- ja etätyö, ja työskentely on toiminut Teamsin välityksellä ilman suurempia teknisiä ongelmia.

Otavassa on jatkettu etätöitä kesälomien jälkeenkin. Tapahtumia on jouduttu perumaan tai siirtämään ensi vuoteen. Työtä on tehty yhdistämällä läsnä- ja etätyö, ja työskentely on toiminut Teamsin välityksellä ilman suurempia teknisiä ongelmia. Koronan toisen aallon kynnyksellä on erittäin tärkeää pysyä terveinä ja pitää huolta omasta jaksamisestaan ja hyvinvoinnistaan läheisiään unohtamatta.

Haluan kiittää kaikkia otavalaisia tähänastisista ponnisteluista ja hyvästä työstä näinä epätavallisina aikoina ja toivottaa kaikille oikein hyvää syksyn jatkoa!