10.6.2020

Otava Markkinapaikoissa keskitytään vahvuuksiin

Jaakko Haapakangas, Johtaja

Otava Markkinapaikat -yksikössä työtavat muuttuivat nopeasti koronaepidemian myötä.

Etätyöhön siirryttiin näppärästi, mutta käytäntöjä on jouduttu opettelemaan ja säätämään. Ei tämä nyt mikään ideaalitilanne ole ollut, ja konttorille pääsyä odotellaan kovasti. Varmasti myös huoli terveysasioista ja läheisistä on latistanut fiiliksiä.

Liikevaihdon laskuun on sopeuduttava

Liiketoiminnan kannalta tilanne muuttui viikossa hankalaksi. Osalla tuotteista ei mennyt muutenkaan kovin tuloksekkaasti, joten mahdollinen pitkäkin taantuma käänsi uskon tulevaisuuden tuloksentekokyvystä. Päätimme siis sopeutua merkittävään liikevaihdon laskuun.

Fokusta tekemisessä on siirretty niihin tuotteisiin, joissa uskomme olevamme iskussa, kun nousukausi aikanaan koittaa. Vahvistamme esimerkiksi rooliamme kone- ja kuljetusalalla Nettikoneen ja Konepörssin yhteistyöllä. Otava Markkinapaikkojen liiketoiminnasta yli puolet tulee mainosmarkkinoilta mediamyynnin kautta. Se on suhdanneherkkää, ja nyt on laskusuhdanne.

Panostukset jatkossa ydinliiketoimintaan

Jouduimme jopa vähentämään väkeä ja tarkistamaan verkostomme toimintatapoja. Tiettyjä tuotteita on päätetty lopettaa ja siirtää panostukset tulevaisuuden kannalta ydinliiketoiminnan lähellä olevien tuotteiden tuotekehitykseen ja myyntiin.

Kyky ja rohkeus uskaltaa uudistua ja tehdä epävarmojakin ratkaisuja vievät menestykseen organisaationa ja henkilöinä.

Tehtävänkuvia ja vastuita on täsmennetty. Tahto-kyky-uskallus -kokonaisuutta haastetaan ja tuetaan. Jokaisen työntekijän oma tahtotila yhdistettynä ammatilliseen osaamiseen eli kykyyn ja rohkeuteen uskaltaa uudistua ja tehdä epävarmojakin ratkaisuja vievät menestykseen organisaationa ja henkilöinä.

Haluamme olla jatkossakin markkinajohtajia auto-, vene-, moto- ja konekaupan kauppapaikoissa ja julkaisuissa. Tavoitteenamme on säilyttää nykyinen asemamme noin 2,5 miljoonan suomalaisen mediatottumuksissa.